Tähtiseuravastaava

Tähtitiseuravastaava

Tähtiseura-ohjelma on uusi seuratoiminnan laatuohjelma, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista seuratoimintaa. Toiminnan tunnuksena toimii Tähtimerkki, joka kertoo, että seura on kehittynyt tasolle, jossa seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat.

1 Tähtiseuravastaava, tehtäväkuvaus

Tähtiseuravastaavan tehtäväkuvaus määräytyy Olympiakomitean ja lajiliiton määrittämien raamien mukaan.

Henkilö

1. toimii yhteyshenkilönä Olympiakomiteaan, aluejärjestön ja lajiliittoon tähtimerkkiasioissa
2. osallistuu Olympiakomitean, aluejärjestön ja lajiliiton tähtiseuratapaamisiin, joita on keskimäärin 2 tapaamista vuodessa  
3. toimii linkkinä ja tiedontuojana/-viejänä em. yhteistyötahojen välillä.
4. seuraa toimintaohjeen noudattamisesta ja yhteisten pelisääntöjen toteutumisesta
5. osallistuu konfliktien käsittelyyn hallituksen kanssa tarvittaessa
6. osallistuu toko kokouksiin pääsääntöisesti
7. osallistuu seurassa hallituksen kokouksiin niiltä osin kuin käsittelyssä on tähtimerkkiin koskevat asiat mm. toimintaohjeen päivitykset
8. osallistuu koulutussuunnitelman tekemiseen
9. osallistuu ringettekoulutoiminnan suunnitteluun
10. osallistuu laatumerkin auditointitilaisuuksiin

2 Toimikausi

Sopimus tehtävän toimikaudesta tehdään yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Kausi on 01.05.-30.04.