Ringette- ja luistelukoulu

Hyvinkää Ringeten ringette- ja luistelukoulu on iloinen tapa opetella luistelua. Ringette- ja luistelukoulu on tarkoitettu luistelun alkeiden opetteluun ja perustaitojen vahvistamiseen 4–10-vuotiaille lapsille. Luistelua opetellaan lapsilähtöisesti leikkien ja hauskojen toiminnallisten tehtävien kautta. Välillä tartutaan myös ringettemailaan ja tutustutaan ringeten perusteisiin.

Ringette- ja luistelukoulussa on yhteensä 25 kertaa ajanjaksolla 6.9.2026–4.4.2027. Jäävuoro on sunnuntaisin klo 12–13 Hyvinkään jääliikuntakeskuksen kilpahallissa (hallissa istumakatsomo). 

Ringettekoulun matkaan voi hypätä missä vaiheessa kautta tahansa. Toimintaan voi käydä tutustumassa kaksi kertaa ilmaiseksi. 

Ringette- ja luistelukoulun kausimaksut ovat kaudella 2026-2027 seuraavat:

  • Syyskausi 6.9.–20.12.2026 90 EUR (15 kertaa)

  • Kevätkausi 10.1.–4.4.2027 60 EUR (10 kertaa) 

Syys- ja kevätkaudet laskutetaan erikseen. Kevätkaudesta ei laskuteta, mikäli lapsi ei jatka ringette- ja lusitelukoulussa enää kevätkaudella.

UUTTA! 

Syys- tai kevätkauteen sitoutumisen sijaan on mahdollista ostaa myös 5- tai 10-kerran sarjakortti. Kortti on voimassa koko kauden ja sillä voi osallistua haluamiinsa kertoihin. Kortti ei ole henkilökohtainen, vaan samalla kortilla voi maksaa useamman lapsen osallistumisen. Sarjakorttien hinnat ovat:

  • 5 kerran kortti 50 EUR  

  • 10 kerran kortti 85 EUR

Ringette- ja luistelukoululaiselle tulee lisäksi hankkia Ringetteliiton ringettekoululisenssi. Lisenssin hinta on 10 EUR. Lisenssin ostoon ohjeistetaan erikseen. 

Ringette- ja luistelukouluun varusteiksi riittävät luistimet, kypärä ja tukevat paksut rukkaset sekä vesipullo. Omaa mailaa ei tarvitse olla.

Mikäli ringette- ja luistelukoulusta herää kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä Laura Salminen 050 401 4462 / laura.salminen@hringette.fi.

Mikäli lapsesi on jo vauhdikkaampi luistelija, ei ringette- ja luistelukoulu ole välttämättä lapsellesi paras paikka harrastaa. 2017-2020-ikäisten G/F-junioreiden joukkuetoimintaan voi tulla tutustumaan 10.8. alkaen. G/F-joukkue harjoittelee tiistaisin klo 17:30-19:15 ja sunnuntaisin ringette- ja luistelukoulun kanssa samalla vuorolla. Lisätietoja G/F-joukkueen toiminnasta laura.salminen@hringette.fi.

Lämpimästi tervetuloa iloisen harrastuksen pariin,

Laura ja muut ringettekouluohjaajat

Maskottimme Liisa Panda ringettekoululaisia ihastelemassa.