Minä ringetenpelaajana 2/2017

Kahdeksan ringettekauden jälkeen harrastus ei ole enää vain harrastus, se on iso osa elämääni.  Välillä koulukaverit kysyvät: "Onko sun pakko mennä tänään treeneihin?" Hyvin mielin voin vastata, että minun ei ole pakko, vaan haluan! 

 

E-junioreissa kirjoitimme valmentajille kirjeen: minä ringettepelaajana. Kirjeessä kerroimme, mistä ringetessä pidämme ja mitä haluaisimme muuttaa. Sain kirjeen jokin aika sitten takaisin itselleni. Luettuani sen ajattelin samoja kysymyksiä uudelleen muutamaa vuotta vanhempana. Kirjeeseen kirjoitin: "Pelaan ringetteä, sillä se on kivaa ja muutenkin tykkään olla joukkueen kanssa." Olen edelleen samaa mieltä! Hallille lähtö tuntuu joskus rankalta, mutta joukkuekavereiden juttuja kuunnellessa ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle!

 

Muutaman joukkuelaisen kanssa olemme aloittaneet ringettekoulusta ja tänäkin päivänä istumme kopissa vierekkäin, lainailemme toisillemme kotiin unohtuneita sukkia ja syömme toistemme eväitä. Ne ovat mielestäni hyviä esimerkkejä joukkuehengestä ja sen tärkeydestä. Ringeten säännöt jo itsessään edellyttävät hyvää joukkuehenkeä. Yksin et kentän läpi voi kulkea, vaan tarvitset kaverin jolle syöttää viivan yli. 

 

"Mieluiten pelaan hyökkääjänä, mutta taidan olla parempi pakkina", näin mietin silloin. Nuorempana kokeilimme kaikkia paikkoja, mutta nykyään pelaan puolustajana ja hyvä niin, se paikka tuntuu eniten omalta! Vanhempana lisää intoa lajiin tuo myös onnistumiset ja oman kehityksen näkeminen.   

 

Lopetin kirjeen lauseeseen "Kausi on ollut kiva", nyt kauden ollessa kesken voin edelleen todeta sen olevan kiva. Ringeten kautta olen päässyt kokemaan paljon muutakin, kuin treenit ja pelit. Turnauksia, kehonhuoltotunteja, yhteisiä bussimatkoja, paljon naurua, kavereita ja hyviä muistoja.

 

- Silja Malhonen B-joukkue