Jääprinsessasta ringetenpelaajaksi ja valmentajaksi 12/2016

Jääprinsessasta ringetenpelaajaksi ja valmentajaksi

 

Hyvinkään jäähalli on minulle tullut tutuksi jo neljä vuotiaana kun ensimmäisen kerran luistimet jalkaani laitoin. Ei tullut tästä tytöstä jääprinsessaa taitoluistelun parissa vaan taitoluistimet vaihtuivat hokkareihin 9-vuotiaana (-92) kun silloinen taitoluistelukaverini sai minut houkuteltua ringeten pariin.Taitoluisteluharjoitusten jälkeen jäin muutaman kerran katsomaan mistä oikein ringetessä on kysymys ja kuinkas kävikään löysin itseni "salaa" harjoittelemassa kaksoisveljeni hokkareilla luistelua Paavolan koulun tekojäällä.


Ensimmäisiä muistoja peliuraltani e-juniori ikävuodelta on kun sain elämäni ensimmäisen jäähyn turnauksessa korkeasta mailasta. Viikko ringetteharjoituksia takana pihalla kuin lumiukko ja heti turnaukseen mukaan. Kuka siinä vaiheessa sääntöjäkään hirveästi muistaa. Kotona kerroin innosta puhkuen että sain jäähyn ja syy oli pitkä maila! Kuka niitä oikeita nimikkeitä jäähyille muistaa vielä tuossa vaiheessa. No tästä  jäähystä oppineena ja rakkaudesta tähän mahtavaan lajiin maila on visusti pysynyt jään pinnassa renkaan kanssa ja vienyt mukanaan ihan tähän päivään asti.

Pelivuosiini mahtuu vaikka kuinka paljon hienoja muistoja pelireissuilta,turnauksista,joukkueen yhteisistä tapahtumista. Muutama mitalikin junnuvuosilta on kaulaan saatu ,mutta ehkä muutama muisto ylitse muiden on B:n SM-kulta ja muutama vuosi edustusjoukkueen mukana ovat painuneet parhaiten mieleeni. Unohtamatta pelivuosia Ladyjen ja N-harrastesarjan mukana.

Pelaamisen ohella innostuin valmentamisesta vuonna 1999 jolloin pääsin apuvalmentajan pestiin D-junnuja valmentamaan Pettisen Mikan ja Laakkosen Akin kanssa. Seuraavana vuonna sain kutsun ringettekouluun ohjaajaksi, ja siitä jatkoin valmentamista näiden ensimmäisten koululaisteni kanssa siihen päivään asti kun tytöt tulivat B-juniori ikään. Hienoja ja ikimuistoisia vuosia näiden mahtavien pelaajien, valmentajien ja toimihenkilöiden kanssa. Paljon koettiin ja nähtiin näiden vuosien aikana. Sitten olikin aika laittaa hokkarit muutamaksi vuodeksi naulaan ja olla ansaitulla mammalomalla.

Kipinä takaisin valmentamaan syttyi kun Sini etsiskeli ringettekoululle ohjaajia viime vuonna.
Nyt olen taas toista vuotta vastuuohjaajaan roolissa ihanan innokkaiden ringettekoululaisten  kanssa, mahtavien ohjaajien ja rehtorin kanssa.

Valmentamisessa parhaimpia hetkiä ovat ne, kun näkee lapsen tai nuoren onnistuvan ja innostuvan siitä mitä tekee. Se että annat jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden onnistua ja "löytää" paikkansa kentällä. Kaikista suurin kiitos valmentamisessa on nähdä pelaajan ilo kasvoilla pelatessa.

Ringettekoulussa on hienoa nähdä kuinka hurjaa vauhtia lapset kehittyvät. Ensimmäisillä kerroilla ollaan kuin pieniä bambeja liukkaalla jäällä ja muutaman kerran jälkeen ollaan jo paljon rohkeampia ja uskaliaampia taitavia taitureita. Hienoa on saada valmentaa lapsia ihan luistelun ensiaskelista isoille kentille.

- Piia Ahokas