Pisteet tasan Ilveksen kanssa

11.1.2020

Sankarinviitan ansainnut #20 Minka Levander
Sankarinviitan ansainnut #20 Minka Levander
Pelin parhaana pelaajana palkittu #22 Veera Hakonen
Pelin parhaana pelaajana palkittu #22 Veera Hakonen

(0-2, 1-1, 1-0, 1-0)

Ottelua oli kerennyt kulua vajaa kolme minuuttia, kun Minka Levander teki ottelun avausmaalin, syöttäjänä toimi Veera Hakonen. Peli pyöri molemmissa päädyissä ja tilanteita tuli nopeasti. Onnistuimme vielä erän puolessa välissä tekemään toisen maalimme. Tällä kertaa maalista vastasi Iina Kupiainen. Ensimminen erä päättyi meidän johtaessa 0-2.

Toinen erä jatkui päästä päähän menemisellä. Ilves alotti maalintekonsa erän alkupuolella ajassa 17:00. Maalista vastasi Lili Reunanen ja esityön hoitivat Neea Turununen ja Luna Reunanen. Erä jatkui meiltä huolimattomalla pelillä, mutta onnistuimme kuitenkin tekemään vielä yhden maalin. Kolmannesta maalistamme vastasi Elina Tahvanainen ja syöttäjänä toimi Hakonen. Kolmanteen erään lähdettiin siis tilanteessa 1-3. 

Lähdimme kolmanteen erään rauhoittamaan ja parantamaan omaa peliämme. Kolmas erä alkoi kuitenkin Ilveksen kaventamalla tilanteen 2-3 ajassa 34:25. Tällä kertaa maalista vastasi Turunen ja syöttäjänä toimi Lili Reunanen. Kolmas erä jatkui osaltamme edelleen huolimattomalla pelillä eikä  maaleja nähty enempää. Erä päättyi 2-3. 

Neljäs erä oikeastaan jatkui samalla tavalla kuin aiemmat. Peli kulki päästä päähän emmekä saaneet omaa peliämme omalle tasolle. Erässä nähtiin vain yksi maali, jonka teki Ilveksen Turunen, Petra Hyökyvaaran ja Lili Reunasen esityöstä. Näin olen peli päättyi tasan 3-3. 

Ilveksen parhaana pelaajana palkittiin Lili Reunanen ja meiltä Veera Hakonen. Meidän oman sankarinviittamme tänään sai hienosti taistellut Minka Levander. 

Seuraava pelimme onkin jo heti huomenna, kun Paavolan Pannuhuoneella vastaan asettuu Blue Rings. Peli alkaa kello 16.30.  Tervetuloa!