Pisteet lähti Lappareiden matkaan

29.9.2019

Sankarin viitalla palkittu Nelli Kyttänen #4
Sankarin viitalla palkittu Nelli Kyttänen #4
Kauppalankadun Subwayn lahjakortilla palkittu Veera Hakonen #22
Kauppalankadun Subwayn lahjakortilla palkittu Veera Hakonen #22

(3-4,0-7, 1-4, 0-6)

 

Tänään kauden toisessa kotiottelussa vastaan luisteli Lapinlahti. Otteluun lähdimme hieman poikkeavissa olosuhteissa, kun rohkeasti maalivahdin pestiin tarttui puolustajamme Nelli Kyttänen. Joukkueemme kuitenkin päätti lähteä olosuhteista huolimatta taistelemaan parhaimmalla mahdollisella ilmeellä. 

Heti alkuun ajassa 0:22 Lapinlahden Laura Kyllönen laittoi verkot heilumaan Nea Tervalan syötöstä. Ottelu ei kuitenkaan kerennyt kauaa vanheta kun tasoitimme pelin ajassa 0:59. Maalarina toimi Veera Hakonen Venla Röpelisen syötöstä.  
Hyvällä fiiliksellä jatkoimme taistelua ja Sanni Korhosen maalilla menimme ottelussa 2-1 johtoon. Syöttäjinä Vera Ketonen ja Kia Vuorio.
Lapinlahti sai vielä ensimmäisessä erässä tehtyä kaksi maalia, me teimme yhden. Hakonen maalasi jo toistamiseen Iina Kupiaisen ja Minka Levanderin syötöstä. 

Toisessa erässäkään emme lopettaneet taistelua, mutta Lapinlahti oli selvästi vahvempi maalinteossa. Pitkälle erätauolle lähdettiin Lapinlahden johtaessa 11-3.

Kolmanteen erään Lapinlahti vaihtoi maalivahtia. Sini Mäkelän tilalle maaliin tuli Iida-Riikka Kärkkäinen. Saimme tehtyä erässä yhden maalin Lapinlahden maalatessa neljästi. Venla Röpelinen ujutti kulmalta renkaan ohi Kärkkäisen. Syöttäjinä Veera Hakonen ja Iina Kupiainen. 

Neljännessä erässä emme saaneet enään maaleja, vaikka paikkoja saimmekin rakennettua. Taistelimme pää pystyssä loppuun asti, mutta Lapinlahti pisti verkot tötterölle kuudesti. Lapinlahden Anne Pohjolan 10+4 ja Laura Kyllösen 5+6 johdolla loppulukemat olivat 4-21.

Hyvinkäältä ottelun parhaana pelaajana palkittiin Kauppalankadun Subwayn lahjakortilla #22 Veera Hakonen.
Lapinlahden parhaana pelaajana Gigantin tuotepalkinnolla palkittiin #54 Laura Kyllönen.

Sankarin viitalla palkittiin upean pelin monen muuttujan myötä maalissa upeita torjuntoja esittänyt Nelli Kyttänen #4.