Pisteet jäivät kotijoukkue RNK Flyersille

16.12.2018

Pelin parhaana pelaajana palkittu Veera Hakonen, kuva: Mikko Tuomi
Pelin parhaana pelaajana palkittu Veera Hakonen, kuva: Mikko Tuomi
Joukkueen omalla kiertopalkinnolla "110 lasissa"-paidalla palkittu Sanni Korhonen
Joukkueen omalla kiertopalkinnolla "110 lasissa"-paidalla palkittu Sanni Korhonen
Sanni Korhonen tuomassa rengasta kohti hyökkäyspäätä, kuva: Mikko Tuomi
Sanni Korhonen tuomassa rengasta kohti hyökkäyspäätä, kuva: Mikko Tuomi

Otteluraportti RNK Flyers-Hyvinkää 8-1 (2-0, 3-1, 2-0, 1-0)

Viikonlopun toinen vieraspeli pelattiin Raisiossa RNK Flyersia vastaan. Pelin alku oli todella tiukkaa. Molemmat joukkueet pelasivat aktiivisesti ja näin ollen pelin avausmaali syntyi vasta ajassa 9:22 RNK:n tehdessä maalin. Avausmaalista vastasi Susanna Tapani. Juuri ennen ensimmäisen erän loppua Fanny Impilä laittoi lukemiksi 2-0 Tapanin syöttäessä. 

Heti toisen erän alussa Raisio jatkoi maalintekoa, kun Impilä viimeisteli jo päivän toisen osumansa jälleen Tapanin syötöstä. Kuittasimme kuitenkin tämän maalin nopeasti, kun Veera Hakonen iski renkaan Raision verkkoon Emmi Jusslinin ja Iiris Wileniuksen syöttäessä. Mutta vain 43 sekunnin jälkeen Raisio iski tilanteeksi jo 4-1 Emilia Riikolan osumalla. Tapani viimeisteli erän loppuun vielä yhden maalin. Pitkälle erätauolle lähdettiin Raision johtaessa 5-1. 

Kolmas erä alkoi jälleen Raision komennossa. Erää oli keritty pelata vain 50 sekuntia, kun Reetta Nikkola laukoi renkaan maalin yläkulmaan. Juuri ennen erän loppua Tapani viimeisteli hattutemppunsa ja vei Raision jo 7-1 johtoon.

Neljännessä erässä rengas liikkui pääasiassa Raision puolustuspäässä, mutta emme kuitenkaan onnistuneet maalinteossa kertaakaan. Raisio taas teki erässä vielä yhden maalin, kun myös Impilä viimeisteli hattutemppunsa. Näin ollen peli päättyi lukemin 8-1 RNK Flyersin voittoon.

Pelin parhaina pelaajina palkittiin Hyvinkäältä Veera Hakonen ja Raisiolta Emilia Riikola. Joukkueen oman kiertopalkinnon "110 lasissa"- paidan sai tänään sentteriksi paluun tehnyt Sanni Korhonen.