Ryhdistäytynyt Hyvinkää nappasi tasapelin myötä pisteen kotiin Lapinlahdelta

14.10.2018

Ensimmäisen parhaan pelaajan palkinnon saanut Annamari Ruusu.
Kuva: Mikko Tuomi
Ensimmäisen parhaan pelaajan palkinnon saanut Annamari Ruusu. Kuva: Mikko Tuomi
Ottelun toisen parhaan pelaajan palkinnon sekä joukkueen kiertopalkinnon eli 110-lasissa paidan saanut Elina Tahvanainen
Ottelun toisen parhaan pelaajan palkinnon sekä joukkueen kiertopalkinnon eli 110-lasissa paidan saanut Elina Tahvanainen

Otteluraportti LL-89 Say Cheese- Hyvinkää 7-7 (2-3, 3-1, 2-0, 0-3)

Tämän päiväiseen otteluun Lapinlahdella lähdettiin sisuuntunein mielin ja ottelu päättyi tasapeliin 7-7. Lapinlahti teki ottelun avausmaalin ajassa 3.35, mutta muutama minuutti myöhemmin Hyvinkään Iiris Wilenius iski pelin tasoihin Rosa Kurosen ja Vera Ketosen esityöstä. Ensimmäisessä erässä onnistuimme maalinteossa lisäksi vielä kaksi kertaa, Annamari Ruusun ja Elina Tahvanaisen tehdessä maalit ja Veera Hakosen toimiessa syöttäjänä. Lapinlahden erän toisen maalin iski Henna Kohvakka Anne Pohjolan ja Mia Huvisen syöttäessä.

 

Ottelun toiseen erään kotijoukkue sai hyvän alun meidän istuessa jäähypenkillä kahden pelaajan voimin. Kahden pelaajan ylivoimalla 3-3 tasoituksen iski Pohjola ja syöttäjänä toimi Marita Hämäläinen. Lapinlahti onnistui erässä toistamiseen Huvisen maalilla, Pohjolan toimiessa jälleen syöttäjänä. Sorruimme erän jatkuessa jälleen jäähyilyyn, jolloin Lapinlahti pääsi iskemään viidennen maalinsa Pohjolan tehdessä ja Huvisen ja Veera Lyytikäisen syöttäessä. Pääsimme kuitenkin erän loppupuolella kaventamaan, kun Hakonen maalasi Tahvanaisen esityöstä. 

 

Ottelun kolmanteen erään lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 5-4. Erän alkuun kotijoukkue pääsi ylivoimalla iskemään kuudennen maalinsa aloituksesta, tekijänä jälleen Pohjola. Erän lopussa Lapinlahti sai nopean ylivoimahyökkäyksen, josta syntyi heidän seitsemäs maalinsa, tekijänä Nelly Ylitalo ja syöttäjänä Marjo Mönkkönen.

 

Neljänteen erään lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 7-4. Erä alkoi vauhdikkaasti, kun pääsimme maalin makuun ylivoimalla Ketosen maalilla, Kurosen ja Wileniuksen toimiessa syöttäjinä. Muutaman minuutin päästä iskimme jälleen, kun Tahvanainen laittoi renkaan maaliin suoraan aloituksesta. Tästä alkoikin pienoinen jäähysuma molempien joukkueiden osalta. Tästä selvittiin ja takaa-ajomme jatkui ottelun viimeiselle minuutille asti, jolloin Tahvanainen pääsi upean karvaustyönsä päätteeksi hattutempun makuun laittamalla renkaan maaliin ajassa 59.22. Tämän jälkeen onnistuimme pitämään oman maalimme puhtaana ja ottelu päättyi tasapeliin.

 

Joukkueen kapteenin Annamari Ruusun kommentit vauhdikkaasta ottelusta:  Fiilis ottelusta on todella iloinen ja saimme ryöstettyä Lapinlahdelta pisteen heidän kotiareenallaan. Eilisen ottelun jälkeen meillä oli kasvojen pesun paikka ja siinä onnistuimme. Pelin alku oli huomattavasti parempi kuin eilen ja olimme kokonaisuudessaan paljon aktiivisempia. Maalivahtipeli sekä puolustus toimivat hyvin ja hyökkäyksessä saimme tehtyä hyvistä paikoista hienoja maaleja.

 

Ottelun parhaan pelaajan palkinnot saivat tänään esimerkillisesti pelannut ja maalin tehnyt kapteenimme Ruusu sekä ansaitusti 3+2 tehot tehnyt Tahvanainen. Tahvanainen sai lisäksi joukkueen ottelun parhaan pelaajan palkinnon. Kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnot saivat yhden maalin tehnyt Kohvakka sekä 4+2 tehot tehnyt Pohjola.