Hyvinkää Ringette ja Roskasakki yhdistivät voimansa toukokuun ajaksi

28.5.2021 klo 08:37

Maanantaina Hyvinkää Ringeten ja Kaija ja Ilkka Erkkilän mukana siivoamassa oli myös Aku Hirviniemi. (PIIA BERGSTRÖM)
Maanantaina Hyvinkää Ringeten ja Kaija ja Ilkka Erkkilän mukana siivoamassa oli myös Aku Hirviniemi. (PIIA BERGSTRÖM)
Piia Bergströmin mukaan Sveitsin portaalista roskia kerättiin yhteensä 35 muovikassillista. (PIIA BERGSTRÖM)
Piia Bergströmin mukaan Sveitsin portaalista roskia kerättiin yhteensä 35 muovikassillista. (PIIA BERGSTRÖM)

Hyvinkää siistiksi -kampanjaan osallistui myös Aku Hirviniemi

AAMUPOSTI PAIKALLISET 28.5.2021 8:37, Toni Forssell

Ympäristö: Hyvinkää Ringette yhdisti voimansa Roskasakin kanssa. Toukokuun alussa startanneessa Hyvinkää siistiksi -kampanjassa Hyvinkäätä on siivottu eri puolilta.

Hyvinkää Ringette on yhdistänyt toukokuun ajaksi voimansa Roskasakin, eli Kaija ja Ilkka Erkkilän, kanssa.

Hyvinkää siistiksi -kampanjan ideana on ollut kerätä varoja Hyvinkää Ringetelle sekä tietysti siivota Hyvinkäätä roskista. Erkkilät kun ovat tulleet tutuiksi siitä, että he siivoavat ympäristöä vapaaehtoistyönä.

Mukaan on haastettu niin yrityksiä, yhteisöjä kuin yksityishenkilöitäkin.

HYVINKÄÄ Ringette ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Piia Bergström on yllättynyt siitä, kuinka suuri määrä roskaa on tempauksen aikana kerätty. Tähän mennessä sitä on kertynyt jo yhteensä 79 muovikassillista.

Aikaa sen keräämiseen on kulunut kahdeksan tuntia.

– Onhan tuo kerätty määrä kyllä melkoisen paljon. Siivosimme seuran kaikkien joukkueiden sekä Roskasakin kanssa ympäri Hyvinkäätä useassa eri kohteessa, mutta esimerkiksi pelkästään Sveitsin portaalista roskia kertyi 35 muovikassillista, Bergström sanoo.

Eniten kasseihin on hänen mukaansa kertynyt tupakantumppeja, ruoka- sekä karkkipakkauksia sekä kasvomaskeja.

Bergströmin mukaan kampanjan myötä silmät ovat auenneet roskaamiselle aiempaa enemmän.

– Kyllä sitä autolla ajellessaankin katselee paikkoja ihan eri tavalla. Ja sama on tarttunut myös lapsiini. Auton takapenkiltä on välillä esimerkiksi kuulunut, että katso äiti kuinka paljon tuolla tai tuolla on roskia, Bergström kuvailee.

– Toivotaan, että tästä olisikin lapsille myös sellainen vaikutus, että he huomauttaisivat kavereille, tutuille tai ohikulkijoillekin, että älä heitä sitä roskaa, hän jatkaa.

VIIME maanantaina mukaan siivoamaan liittyi myös Aku Hirviniemi.

Bergströmin mukaan Hirviniemellä on parhaillaan oma siivoushaasteensa meneillään, joten Bergström päätti pyytää häntä päiväksi mukaan.

– Aku otti siitä kopin ja se oli kaikin puolin positiivinen kokemus. Hänellä ei tunnu nousseen menestys hattuun ja hän osasi ottaa hyvin huomioon meidän porukan, Bergström kehuu.

Hyvinkää Ringeten kampanjan viimeinen siivous tapahtuu lauantaina, kun hallitus käy siivoamassa uimalan ja Hotel Sveitsin piha-alueita.

Bergströmin mukaan kampanjaan ehtii kuitenkin vielä tehdä lahjoituksia.