Hyvinkäälle pisteet Luvialta

18.1.2020

Sankarinviitalla palkittu Teija Lehtinen
Sankarinviitalla palkittu Teija Lehtinen
Pelin parhaana pelaajana palkittiin Elina Tahvanainen
Pelin parhaana pelaajana palkittiin Elina Tahvanainen

(1-0, 1-2, 1-1, 0-1)

Peli lähti tiukalla taistelulla käyntiin. Ensimmäinen maali nähtiin vasta ensimmäisen erän loppupuolella, kun Luvian kapteeni Kirsi Pukkila laittoi verkot tötterölle Riikka Häyrisen syötöstä.

Toinen erä alkoi meiltä vahvasti, kun heti erän alkuun Elina Tahvanainen pääsi tasoittamaan pelin 1-1 tilanteeseen puolustajamme Teija Lehtisen esitöistä. Toisessa erässä nähtiin vielä kaksi maalia lisää. Vastustajan Sanni Koivunen löi lukemiksi 2-1 ja melkein heti perään nähtiin tasoitus maali Tahvanaisen toimesta.

Kolmas erä oli erittäin tasaista vääntöä. Ajassa 34:41Iina Kupiainen iski renkaan verkkoon 5-3 ylivoimatilanteen päätteeksi. Noin viiden minuutin jälkeen peli oli jälleen tasatilanteessa, kun Luvian Koivunen pääsi maalinteon makuun toiseen otteeseen.

Neljänteen erään lähdettiin tiukassa 3-3 tilanteessa ja kamppailu voitosta oli tasaista koko erän ajan. Seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua Venla Röpelinen ratkaisi pelin Riina Sallisen syötöstä. Vajaa kolme minuuttia ennen ottelun päättymistä, meidän ollessa alivoimalla, haki Luvia vielä tasoitusta ottamalla maalivahdin pois. Saimme kuitenkin pidettyä johtoaseman ja ottelu päättyi voittoomme lukemin 3-4.

Ottelun parhaiden pelaajien palkinnot menivät Luvialta #13 Sanni Koivuselle ja meidän #9 Elina Tahvanaiselle. Sankarinviitta meni hienon pelin pelanneelle Teija Lehtiselle.