Pisteet Lapinlahdelle

25.11.2018

Joukkueen "110-lasissa"-paidan sai tänään Emmi Jusslin
Joukkueen "110-lasissa"-paidan sai tänään Emmi Jusslin
Pelikuva: Mikko Tuomi
Pelikuva: Mikko Tuomi
Koti- ja vierasjoukkueen palkitut, sekä Hyvinkään kaupungilta Veijo Lappalainen ja Minna Kalmari
Koti- ja vierasjoukkueen palkitut, sekä Hyvinkään kaupungilta Veijo Lappalainen ja Minna Kalmari
Hyvinkää Ringeten junioreita kannustamassa
Hyvinkää Ringeten junioreita kannustamassa

 

Otteluraportti Hyvinkää- LL-89 Say Cheese 4-12 (1-2, 2-4,0-4,1-2)

Lapinlahden Anne Pohjola teki pelin avausmaalin ensimmäisen erän loppupuolella. Hetkeä myöhemmin Hyvinkään Veera Hakonen tasoitti pelin Annamari Ruusun ja Elina Tahvanaisen syötöstä. Erän lopussa nähtiin vielä Lapinlahden toinen maali ja erätauolle siirryttiin Lapinlahden johtaessa peliä. 

Toiseen erään Hyvinkää lähti yhden maalin takaa-ajomatkalta. Lapinlahti kuitenkin rankaisi Hyvinkäätä erän alussa tekemällä ylivoimamaalin. Hetkeä myöhemmin Lapinlahti onnistui maalinteossa jälleen siirtyen samalla ottelussa 1-4 johtoon. Rosa Kuronen onnistui kaventamaan peliä Vera Ketosen ja Iiris Wileniuksen syötöstä.  Elina Tahvanainen onnistui myös maalinteossa Annamari Ruusun ja Sanni Korhosen syötöstä.  Vastustaja onnistui tekemään toisessa erässä vielä kaksi maalia lisää ja pitkälle erätauolle lähdettiin lukemissa 3-6. 

Pitkällä erätauolla saimme nauttia hienosta taitoluisteluesityksestä. Kiitos Hyvinkään taitoluistelijoiden Anni Huttunen. 

Kolmannen erän alku oli meiltä heikkoa pelaamista. Istuessamme jäähypenkillä vastustaja sakotti meitä tekemällä kaksi maalia. Lapinlahti onnistui kolmannessa erässä tekemään vielä kaksi maalia lisää. Me emme onnistuneet tässä erässä maalinteossa kertaakaan. 

Viimeiseen erään lähdimme 3- 10 tilanteessa. Vastustaja onnistui maalinteossa kaksi kertaa. Erän loppuun hienon kuvion päätteeksi Riina Sallinen onnistui maalinteossa Mikaela Saukkosen ja Roosa Ravantin syötöstä. Näin ollen peli päättyi Lapinlahden voittoon 4-12. 

Tänään ottelun parhaan pelaajan palkinnot jakoivat Hyvinkään kaupungin Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan. puheenjohtaja Veijo Lappalainen ja liikuntapäällikkö Minna Kalmari. Hyvinkäältä palkittiin Teija Lehtinen ja Lapinlahdelta Anne Pohjola. Subwayn lahjakortin sai Mira Sydänmaa ja Päivärinteen ruislastut menivät Essi Vanhalalle. Joukkueen oman 110-lasissa paidan sai tänään hienosti taistellut Emmi Jusslin. 

Päävalmentaja Kim Forsblomin mietteitä pelistä: Ensimmäinen puolituntia pelattiin hetkittäin oikeinkin tasaväkisesti. Hallitsevan mestarin ja nousijan ero tuli karusti esille esimerkiksi maalinteon tehokkuudessa.

Iso kiitos kaikkialle 164 katsojalle. Kiitos myös upeasti kannustaneille junioreille ja Respectryhmäläisille, jotka olitte katsomassa peliä.  

 

Linkki pöytäkirjaan.