Edustus jyräsi Nokian, Heikkiselle jälleen nollapeli

19.2.2017

#2 Janette Raunio

Kuva: Mikko Tuomi
#2 Janette Raunio Kuva: Mikko Tuomi
Janette Raunio palkittiin joukkueen kultaisella kypärällä tänään.
Janette Raunio palkittiin joukkueen kultaisella kypärällä tänään.

Otteluraportti Hyvinkää Ringette – NoU Nokia 19.2.2017

12-0 (0-0, 8-0, 1-0, 3-0)

 

Runkosarjan viimeinen kotiottelumme oli tänään Nokiaa vastaan. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi meidän voittoon 1-11, mutta siihen emme voineet tuudittautua siihen, että voitto tulisi tänään ilman työntekoa.

Ottelun alku oli meiltä vähän tukkoinen. Emme menneet aivan suurimmalla vaihteella kamppailutilanteisiin ja hyökkäys oli vähän puolivillaista. Pääsimme kuitenkin ensimmäisen erän kuluessa jollain lailla käyntiin, vaikka kiikarit olivatkin erän päätteeksi taululla. Asiaan tuli muutos heti toisen erän aluksi, Mirkku Miettinen löi avausmaalin 20sek pelin jälkeen. Toista erää oli pelattu viisi minuuttia, ja taululla oli 5-0. Erässä tuli vielä kolme maalia lisää, ja kahdeksasta maalista Miettinen oli tehtaillut neljä. Niistäkin kaksi samassa vaihdossa. Muut maalintekijät olivat Riina Sallinen, Elina Tahvanainen, Jarna Immonen ja Sanni Korhonen. Torjuntoja oli puolivälissä meidän Roosa-Mari Heikkiselle tullut vaivaiset seitsemän, kun vastustajan Oona Keskinen ehti renkaan eteen 39 kertaa. Lisäksi lauoimme 4-5 kertaa ylärimaan tai tolppaan.

Sama meno jatkui jälkimmäisellä puoliskolla. Korhonen teki meidän erän ainokaisen maalimme. Vastustajan maalivahdilla oli yksin kolmannessa erässä 27 torjuntaa! Kun siihen lisätään se tosiasia, että Heikkiselle ei tullut yhden ainutta torjuntaa, jokainen ymmärtää pelin luonteen viimeistään tässä vaiheessa. Neljännessä erässä teimme kolme maalia, ja Keskinen torjui 26 kertaa. Peli päättyi lukemiin 12-0.

Päivärinteen Ruislastut saivat tänään meiltä jäätävän pelin pelannut Pauliina Auvinen. Vastustajalta palkittiin maalivahti Keskinen, ei voi kuin hattua nostaa 92 torjunnan jälkeen. Kultakypärällä palkittiin toinen pakki Janette Raunio, joka niin ikään pelasi erittäin vahvan ottelun. Kiitos jälleen kotiyleisöllemme sekä Hyvinkään Taitoluistelijoiden Saana Kantinkoskelle hienosta erätaukoesityksestä!

Päävalmentaja Kim Forsblomin kommentit: ”Pelasimme kolmella kentällisellä erittäin kurinalaisen pelin. Hyökkäys ei välttämättä tänään ollut kaikkein tehokkainta, mutta yli 100 laukauksella otimme tänään työvoiton. Mieltäni lämmittää myös se, että vastustaja ei pelin jälkimmäisellä puoliskolla saanut kuin yhden vedon meidän maalia kohti. Miettisen viiden maalin lisäksi ketju Immonen-Korhonen-Sallinen oli hyvässä vedossa ja puolustuksessa Pauliina Auvinen.”

Runkosarjaa on jäljellä yksi ottelu. Suuntaamme ensi viikonloppuna Savon sydämeen Lapinlahdelle, siitä onkin vierähtänyt tovi, kun siellä on päästy vierailemaan! Lauantain pelien jälkeen selviävät runkosarjan sijoitukset, ja sitä kautta play off-ohjelma sekä ensimmäinen vastustaja. Eletään siis mielenkiintoisia aikoja… Pysykää kuulolla!